DESIGN - LOTTA

"Hauskinta työssäni on juurikin työskentely Intian kanssa, siellä on kaikki mahdollisuudet toteuttaa mitä tahansa! "Yes, we can make it, no problem" ovat sanat, jotka näin muotoilijana on ihana kuulla."

Miksi hait INDISKAan?
Olin toiminut suunnittelijana 13 vuotta kahdessa muussa muotialan yrityksessä, kun minulta kysyttiin josko haluaisin suunnitella lastenvaatteita INDISKAlle. Olin silloin kahden pienen lapsen äiti ja tämä oli INDISKAlle ja minulle itselleni uusi konsepti, niinpä se tuntui jännittävältä haasteelta ja sillä tiellä ollaan.

Kuvaile millaisena koet yrityksen ja ihmiset jotka työskentelevät INDISKAssa.
Lämpö ja ystävällisyys. Tuntuu kun olisimme yhtä suurta perhettä. Meitä on monen ikäisiä ja erityyppisiä persoonia. Kaikki ovat huikean omistautuneita, lojaaleja ja osaavia. Palavereissa tuntuu, että edes katto ei ole rajana.

Mitä vaaditaan/Mikä on tärkeää, jotta onnistut työssäsi?
Suunnittelijana on tärkeää osata tulkita Intiaa ja sen kulttuuria ja sitten siirtää se moderneihin vaatteisiin jotka sopivat meidän skandinaavisille asiakkaille. Itä kohtaa lännen, huolimatta siitä onko etnisyys juuri sillä hetkellä muodissa.

Mikä on hauskinta työssäsi?
Hauskinta työssäni on juurikin työskentely Intian kanssa, siellä on kaikki mahdollisuudet toteuttaa mitä tahansa! "Yes, we can make it, no problem" ovat sanat, jotka näin muotoilijana on ihana kuulla. Heillä on mieletön osaaminen mitä tulee kuvioihin, kirjailuihin ja laatuun. Se, että saan käydä paikan päällä pari kertaa vuodessa on minulle mahtava etuoikeus!

Voitko antaa esimerkin siitä, kun olet saanut/saat ottaa vastuuta työssäsi?
Jatkuvasti, kaikissa tilanteissa. Jokainen kuukausi ja jokainen mallisto on yhtä tärkeä. Suunnittelijana minulla on vastuu siitä, että mallistoissa on kaupallisia vaatteita.

Antaisitko esimerkin siitä, kun sinun on pitänyt haastaa itsesi ja kokeilla uusia tapoja?
Esimerkkinä uusista haasteista mainitsisin mm. sen kun olen saanut työskennellä vierailevien suunnittelijoiden kanssa, kuten esimerkiksi Jade Jagger. Se on jännittävää, haastavaa ja ei aina niin helppoa, mutta todella hauskaa.